| Miksi SKY? |
"Syvyyttä ja sisältöä elämään"
Kuvassa: Marita pohjoismaisessa talvitapahtumassa Norjassa "Paikallisyhdistyksen teemailloissa olen nauttinut poikkitieteellisellä porukalla käydyistä keskusteluista. Ne ovat antaneet syvyyttä ja sisältöä sekä yliopisto-opinnoissa esiin tulleille teemoille että omille elämänkatsomuksellisille pohdinnoille. Valtakunnallisessa toiminnassa ja kansainvälisissä tapahtumissa on saanut sitten haastaa itsensä käymään keskusteluja myös ruotsiksi ja englanniksi. Keskusteluhetket ovat leppoisampia kuin luennoilla, mutta taatusti vähintään yhtä opettavaisia! Yhdistystoiminnan tietotaitoa ja rakkaita ystäviä. Siinä pari asiaa, joita olen SKY:n toiminnasta saanut." - Marita Mattila -
"Luomakunnan toivo"
"Voisi sanoa, että Kirkko on luomakunnan toivo. Siis Kirkko isolla K:lla, Kristuksen kirkko eli me kristityt. SKY on paikka, jossa tämä edellä mainitsemani haaste on otettu vakavasti. Se on ollut mukana monessa tärkeässä vaiheessa uudistamassa suomalaista kristillistä kenttää vastaamaan paremmin maailman haasteisiin. SKY on ennakkoluuloton, avoin, vuorovaikutteinen ja syvällinen yhteisö. Juuri niille opiskelijoille, joiden jalkojen alla kuuma hiekka tuntuu hyvältä, joita hiljaisuus puhuttelee, jotka kiinnostuvat ja innostuvat tai jotka lakkaamatta haluavat keksiä kaiken uudestaan. Tai ovat jotain aivan muuta. Toimin monta vuotta Etsijä -lehdessä, joka on muuttanut monen elämän, minunkin". - Henri Järvinen -
"Jakaa uteliaisuuteni maailmankaikkeuteen"
"Täällä koen löytäneeni yhteisön, joka jakaa uteliaisuuteni maailmankaikkeuteen ja kasvuhaluni avaraseinäiseen kristillisyyteen. Vuoteni YKY:ssä ja sen jälkeen SKY:ssä ovat syventäneet ajatteluani, laajentaneet maailmankuvaani, opettaneet keskustelun taitoja ja antaneet lauman hyviä ystäviä." |



