Seurakuntavaalit Suomen Turussa ja muualla Suomessa
Julkaisemme blogissamme Heikki Palmun seurakuntavaaleja ja politiikkaa pohtivan blogitekstin hieman lyhennettynä.
SEURAKUNTAVAALIT SUOMEN TURUSSA JA MUUALLA SUOMESSA
En kirjoita vain evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleista marraskuussa 2018, siis ensi kuussa. Samalla koetan sanoa jotakin kirkkomme suhtautumisesta keskusteluun, julkisuuteen ja yhteisten asioitten hoitoon eli politiikkaan. Tämä vuosi satavuotismuistoineen on taas kerran osoittanut, että kirkkomme suhde politiikkaan on enemmän kuin vaikea, se on traumaattinen.
En kirjoita ”puolueettomana” vaan puolueellisena, SDP:n jäsenenä ja Suomen kristillisten sosialidemokraattien puheenjohtajana.
Vanhemmat toverit kuten Turun kirjastonjohtaja Kirsti Saksa ovat minulle kertoneet, kuinka heille on tullessaan esitetty kysymys: ”Miksi te tuotte politiikkaa seurakuntien hallintoon?” Kysymys on sekä naiivi että typerä. Kymmenien vuosien ajan, lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan määräysvaltaa seurakunnissa ovat käyttäneety porvarit. Joko suoraan, oikeilla nimillä tai sitten ”puolueettomuuden” savuverhon takaa.
Nyt jo useamman vaalikauden ajan ovat suomalaisen demokratian perustavat rakenteet, poliittiset puolueet olleet hyväksyttyjä ja toivottuja seurakuntahallinnon tekijöitä. Toki muutkin ryhmittymät ovat hyväksyttyinä mukana seurakuntien hallinnossa. Turkulainen erikoisuus on partiolaisten erittäin vahva edustus. Omassa seurakunnassani, Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa on Kokoomuksen ja partion ehdoton enemmistö. He eivät ole koskaan eri mieltä, olipa kysymys partiolaisten lähettämisestä Jamboree-leirille Japaniin tai taas uuden purjeveneen hankkimisesta partiolaisille. Olen itsekin partiolainen, Kalannin Metsä-Veikkojen Karhu-vartion johtaja ja lippukunnan jaostonjohtaja. Silti näen ongelmana sen, että yhteiskunnan demokraattisen systeemin edustajista meitä on läsnä vain ehdoton vähemmistö, Keskustan Lauri Palmunen, Vasemmistoliiton Tom Linkinen ja minä, SDP-läinen. Onko oikein, että moniin puolueisiin kuuluvista seurakuntalaisista on määräävässä asemassa vain yksi ryhmä? Onko kansankirkko Kokoomuksen kirkko? Eikö meidän muitten puolueitten olisi aika lähteä vaaliuuurnille? Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta.
Tavallaan taakse jäänyttä on jo kauhistelu ”kirkon politisoitumisesta”. Piiloporvarillinen kirkko on muuttunut avoimesti organisaatioksi, jossa myös puolueilla on vaikutusvaltaa. Kirkon puolueet ovat, tässä järjestyksessä: Keskusta. Kokoomus ja SDP. Vahvin kirkkopuolue on Keskusta. Sen voimalla seurakuntien taloudenhoito hajasijoitettiin, niin että keskukseksi tuli Oulu. Operaatio ei ollut varsinainen menestystarina. Tavoitteena olivat säästöt, mutta ensimmäinen vuosi oli yli kymmenen miljoonaa miinuksella.
Mitä sitten voidaan sanoa puolueista paikallistasolla? Käytän esimerkkinä Suomen Turkua, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymää. Toimittuani 11 vuotta päätoimisena työnohjaajana ja työyhteisökonsulttina tunnen Turun seurakunnat sisältäpäin. Turku ja Kaarina on ollut Suomen vahvimpia seurakuntayhtymiä, varakas, hyvinkin varakas seurakuntatalous. Sillä oli kymmenien miljoonien eurojen sijoitusvarallisuus, jonka huomattavat tuotot käytettiin seurakuntien toimintaan. Samalla seurakuntayhtymä oli sortunut kiinteistörakentamiseen periaatteella ”sulle-mulle”. Jokainen seurakunta sai läpi omat investointinsa. Toiset tukivat, tietoisina siitä, että oma vuoro tulisi kohta. Seurakuntayhtymä rakensi itsensä köyhäksi. Viimeiseksi rakennetiin Henrikin kirkkoon tuplatilat, vaikka seurakunnan jäsenmäärä oli jyrkässä laskussa. Painopiste oli grynderien edussa, ei seurakunnallisessa toiminnassa.
Tämä tie on kuljettu loppuun. Viimeinen niitti oli Kupittaan seurakuntakodin myynti grynderille, vastoi Tuomiokirkkoseurakunnan omaa päätöstä. Tämän rakennusliikkeitten rikastuttamisen on nyt loputtava. Lihavien vuosien jälkeen ovat edessä laihat, nyt on ajettava seurakuntien omaa toiminnallista etua. Leikkaukset diakoniatyössä on lopetettava. On satsattava lapsiin ja nuorisoon ja samalla oltava innovatiivisia: Kuinka saamme nuoret ja perheet mukaan?
Vauraan kirkon Baaberin vankeus on nyt jätettävä taakse. Kirkko on tosi iso työnantaja, meillä on Suomessa 20.000 työntekijää. Se on liian paljon, meidän on tultava toimeen vähemmällä. Vähemmillä kiinteistöillä ja vähemmillä työntekijöillä.
Alkukirkossa sanottiin, että kirkon rikkaus ovat köyhät. Tätä kannattaa miettiä, mutta varmaa on, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon rikkaus ovat seurakuntalaiset. Meillä on heissä valtava voimavara. Vielä emme ole osanneet sitä käyttää, mutta kulkekaamme eteenpäin. Olemme tien kansaa. Seurakuntia hyödyttää aivan olennaisesti se, että ennen neuvoston ja valtuuston kokouksia käydään ryhmäkokouksia. Että ryhmät tulevat kokouksiin valmistautuneina ja asioihin perehtyneinä.
Seurakuntien hallinto on rakennettu kuntahallinnon mallin mukaan, mutta niissä on yksi olennainen ero. Kunnissa eri ryhmät valmistautuvat päätöksentekoon huolellisesti. Ne neuvottelevat isoista ratkaisuista ensin ryhmien sisällä ja sitten ryhmien välillä. Seurakuntahallinnossa tämä lähes puuttuu, valmistelu on suurimmalta osalta virkamiesvalmistelua. Tämä on Turussakin aiheuttanut tosi huonoja ratkaisuja, esimerkkinä jo mainitut Henrikin kirkon hulppea laajennus ja Kupittaan seurakuntakodin myynti grynderille. JOS seurakunnissa ei toimisi oikeiston hegemonia, eikä selkeitten ryhmien puute, vaan useamman puolueen vahvat ryhmät, siirtyisi päätöksenteko nykyisestä sattumanvaraisuudesta rationaaliselle pohjalle. Jos joku haluaa kutsua sitä politisoitumiseksi, olisi se samalla yhteisten asioitten hoidon siirtymista avoimempaan, keskustelevampaan ja järkevämpään suuntaan.
Heikki Palmu
kirjailija, pastori, työnohjaaja
Turku
Teksti on julkaistu alun perin kotimaa24-sivustolla: https://www.kotimaa24.fi/blogit/seurakuntavaalit-suomen-turussa-ja-muualla-suomessa/