Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto ry.
Finlands Kristliga Studentförbund rf.
Lutheran SCM Finland

http://www.sky-fks.fi/

Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto

SKY on

aikuinen

Mitä on aikuisuus ja mitä on aikuinen usko, entä aikuinen kristillisyys? Mitä sitten, kun taakse ovat jääneet lapsuuden kiiltokuvat ja teini-iän mustavalkoisuus? Mikä on aikuisen kristityn malli? Siihen saakka, kunnes nämä selviävät, saamme kasvaa.

ajankohtainen

Tahdomme etsiä kristityn paikkaa tänä päivänä Raamattu toisessa ja sanomalehti toisessa kädessä. Tahdomme kysyä, mitä kristillisyys ja kristityn vastuu ovat tänään. Haluamme etsiä vastauksia kysymyksiin, jotka ovat ajankohtaisia meille SKY:ssa juuri nyt. Meillä on oikeus kysellä.

ajaton

Etsintä on ikuista myös kristinuskon sisällä. 2000 vuodessa moni on jo ehtinyt löytää jotain. Kysymyksiä ja vastauksia voi hakea sekä kristinuskon perinteestä että nykyajasta.

ajatteleva

Usko ei sulje pois järkeä eikä järki uskoa, vaan ne voivat tukea toisiaan. Molempia saa käyttää.

armollinen

SKY on sitoutunut Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Yksin armosta emme pelastu vain me vaan myöskin ihmiset ympärillämme.

keskusteleva

Toimintamme väline on avoin keskustelu. Keskusteluun liittyy kunnioitus eri tavoin ajattelevia kohtaan – asiat riitelevät eivät ihmiset. Uskomme, että avoimesti keskustellen on mahdollista poistaa vääriä ennakkoluuloja, oppia jotain toisista ja hyvin paljon itsestä. Ehkä jotain myös Jumalasta.

kriittinen

Kriittisyys ja kyseenalaistaminen ovat osa oman paikan etsintää. Haluamme antaa tilaa molemmille. Me janoamme totuutta, mutta tunnustamme olevamme vasta etsijöitä. Epäilykset ja kipuilut kuuluvat paitsi elämään myös elävään uskoon.

rajaton

Kohtaaminen – ihmisen ja Jumalan, ihmisen ja toisen ihmisen – on kristillisyyden ytimessä. Tämä ohjaa meitä ylittämään rajoja: usko, ekumenia, kansainvälinen diakonia ja rauhan rakentaminen ovat erottamattomia.

uraauurtava

SKY on yksi vanhimmista suomalaisista kristillisistä opiskelijajärjestöistä. SKY on ollut uranuurtaja ekumenian, diakonian, rippileiritoiminnan ja ympäristökysymysten kohdalla. Tätä kriittistä, keskustelevaa ja ennakkoluulotonta työtä SKY jatkaa tänäkin päivänä niin kirkollisessa elämässä kuin kristillisessä opiskelijamaailmassakin.

SKY:n tapahtumissa kristillinen perinne kohtaa opiskelijamaailman ja meitä ympäröivän todellisuuden.

AVOIN

Aina on tilaa vielä sinulle –
edellä mainituista opeista viis.

SKY on perustettu keväällä 1897 eli järjestöllä on pitkät juuret. Yhdistyksen menneisyyttä käsitellään tarkemmin historia-osuudessa. SKY:n toiminnan lähtökohta on kristillinen perintömme; poliittisesti järjestö on sitoutumaton. Raamatun lukemiseen on monta tapaa, me luemme sitä paikallisyhdistystemme puitteissa mm. suomeksi ja ruotsiksi.

Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton toiminnan kulmakivenä ovat paikallisyhdistysten järjestämät teemaillat, joissa pureudutaan eri alojen asiantuntijoiden alustusten kautta ajattomiin ja ajankohtaisiin uskonnollisiin, kirkollisiin sekä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. SKY:llä on paikallisyhdistyksiä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Kuopiossa. Näistä soluista neljä on aktiivisia (ks. kohta paikallisyhdistykset). SKY julkaisee myös kahta lehteä, Ad Lucemia sekä Etsijää – lehdistä löydät lisätietoja vastaavalta sivulta. Lisäksi SKY järjestää vuosittain seminaareja, retkiä ja leirejä sekä omalle jäsenistölleen että laajemmalle yleisölle.

SKY toimii myös kansainvälisissä järjestöissä. Yhdistys on yhdessä Ortodoksisen Opiskelijaliiton (OOL) kanssa osa maailmanlaajuista ekumeenista kristillistä opiskelijaliikettä, World Student Christian Federationia (WSCF). Molemmat ovat aktiivisia sekä WSCF:n Euroopan että pohjoismaisen Nordiska Sammarbetsrådetin toiminnassa. Kaksi kertaa vuodessa on sekä pohjoismainen teemaseminaari että WSCF:n Euroopan alueen kansainvälinen konferenssi. SKY toimii myös yhdessä bangladeshilaisen naisjärjestö Sabalamby Unnayan Samityn (SUS) kanssa. Lisäksi SKY toimii Suomen Ekumeenisen Neuvoston tarkkailijajäsenenä. Kontaktit sisaryhdistyksiin ympäri maailman sekä muihin kirkollisiin järjestöihin mahdollistavat kansainvälisetkin näköalat.